Vilkaistaan taas aluksi mitä Pedron opiskelijaelämään kuuluu.
Pedro oli päättänyt, että raskaat opinnot vaativat raskaat huvit. Pedro piti erityisesti esiintymisestä, siksi hän olikin valinnut pääaineekseen teatteritaiteen. Karaokebaari kävikin Pedrolle tutuksi opiskeluaikana.
Suosiotavoitteinen Pedro tunsi myös kummasti vetoa vastakkaiseen sukupuoleen. Baarista löytyi kaunis Irina, joka väitti pitävänsä tummista ja tulisista miehistä, mutta Pedron kanssa juttu ei silti luistanut. Kahdesta salamasta huolimatta tavallinen jutustelu vain laski suhdetta. Pedro yritti vielä vedota heidän yhteensopiviin asuihinsa, mutta Irina ei lämmennyt Pedrolle.
Lauraleena oli myös varsin kiinnostunut komeasta Pedrosta, mutta Pedrosta oli tullut niin nirso, ettei Lauraleenan naama miellyttänyt perfektionisti-Pedroa. Mistäköhän herralle täydellinen missukka löytyisi?
Essi oli Peroksidilan osakunnan jäsen ja hän tuntui kelpaavan jopa Pedrolle. Kiinnostus näyttikin olevan molemminpuolista.
Yökerhon tarjoilijana työskentelevä Kiia oli myös ehdokaslistalla. Pedro kun piti erityisesti vaaleista meikatuista tytöistä. Lisäksi Pedro nautti erityisesti saadessaan huomiota, olihan hän suosiotavoitteinen.
Mutta palataanpa taas Ginan ja Paavon luo Atlantikseen.
Paavo oli vihdoin saanut rakennettua Ginalle paremman talon (aika nopeasti, yhdessä yössä se valmistui...). Talossa ei tosin vieläkään ollut tietokonetta!
Morriskin oli saanut makuuhuoneeseen oman kiipeilypaikan, jonka päällä Morris varsin usein istuskelikin maailmaa katsellen.
Ja kas, pian olikin Ginan aika siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen, vanhukseksi. Kamalat vaatteet tuli ;). Morriskin oli tullut kiinnostuneena seuraamaan kasvua.
Heti seuraavana päivänä oli Paavon aika kasvaa vanhukseksi. Tapahtumaa oli todistamassa myös Lucia Osku-poikansa kanssa.
Sitten seurasikin pelaajan maailmaa järkyttänyt tapahtumasarja. Lucia oli siis tullut kylään Oskun kanssa, mutta illan tullessa Lucia lähti kotiin ilman Oskua. Taloudessa oli kyllä kehto ja hoitopöytä, mutta vierasta lasta ei niihin nähtävästi voinut laittaa. Talon asukkaat pystyivät ainoastaan syöttämään Oskua. Paavo soitti Luciankin uudestaan paikalle ("Unohtuiko jotain?"), mutta jälleen Lucia poistui ilman Oskua. Osku raukka haisi jo kamalalle ja kärpäset piirittivät häntä. En tiedä saako sääntöjen mukaan tehdä seuraavaa, mutta minä tein kun en voinut katsella pikkuvauvan hidasta kuolemaa :(. Eli siirryin pelaamaan Lucian & Otson tontille.
Lucian luona Osku oli ihan normaalisti kotona ja olikin juuri aikeissa kasvaa taaperoksi.
Tämännäköinen Oskusta tuli. Palattuani jälleen Ginan ja Paavon luo oli kuolemaisillaan ollut vauvaosku kadonnut mystisesti. Huh, kaikki siis sittenkin hyvin.
Jälleen taas Ginan ja Paavon luona. Gina päätti siirtää oppimaansa viisautta tyttäreensä. Camilla kuuntelee keskittyneesti ja kirjoittaa kaiken muistiin.
Heikki oli taas alkanut pyöriä nurkilla eikä todellakaan hyvät mielessään. Aina ohikulkiessaan hän potki Ginan roskiksen nurin. Siitä seurasi kamala sotku, joka aiheutti dramaattista ympäristöpisteiden alentumista ja houkutteli paikalle jatkuvan tulvan torakoita. Gina saikin soitella tuholaistorjujalle lähes päivittäin pitkän aikaa. Onneksi Heikki taisi jossain vaiheessa leppyä, kun roskiskin alkoi taas pysymään pystyssä. Kuvassa muuten on myös Nuudeli-kissa, joka on paikallinen Morriksen kanssa ystävystynyt kulkukissa.
Vanhemmiten Paavon rakko heikkeni merkittävästi ja hänelle alkoi sattua noloja vahinkoja. Onneksi tämä tapahtui kylpyhuoneessa, niin jäljet oli helppo siivota.
Paavo oli vihdoin hyväksynyt Camillan ja suostui jopa lukemaan hänelle iltasatuja nallekarhuista. Lopulta Paavosta ja Camillasta tuli jopa hyviä ystäviä.
Pian Camilla saikin lopettaa lapsuutensa ja kasvaa teiniksi. Tavoitteeksi tuli romantiikka, mieltymyksiksi uimapuvulliset punapäät ja inhokiksi maskit.
Synttäreitä olivat todistamassa sekä Pedro että Lucia. Onneksi molemmat pääsivät tulemaan paikalle lastenhoito- ja opiskelukiireistä huolimatta. Lucia oli jättänyt Oskun kotiin, ihan varmuuden vuoksi ;).
Camilla oli erittäin läheinen velipuolensa kanssa, tosin niin oli koko sisaruskatras. Tästä kuvasta muuten huomaa, että Pedro on selvästi Camillaa tummempi-ihoinen. Taisi ihonväri periytyä isiltä heidän tapauksessansa.
Jostain syystä teini-ikä alkoi ahdistaa Camillaa niin paljon, että oli pakko kutsua kanikamu seuraksi. Kanikamu jäikin ihastelemaan Camillan luomaa taidetta.
Camilla ei viitsinyt jäädä kauaksi aikaa kotiin pölyttymään vaan soitti yliopistolle. Camilla hyväksyttiinkin opiskelijaksi ja Simakatemian apurahan turvin hän lähti kohti yliopistoa.
Seuraavassa osassa päästäänkin sitten taas opiskelijaelämän makuun. Lisäksi katsellaan mitä Gina ja Paavo keksivät, kun koko talo on nyt heillä kahdella käytössään.

Kommentit